Ratamestareiden lausunto
Hiiltomiehet järjestää Kangasalan Kyötikkälän urheilupuistossa pyöräsuunnistuskilpailut 12.5.2018. Aamupäivällä kilpaillaan sprintti ja iltapäivällä keskimatka. Sarjoja on D11-65 ja H11-75. EM-katsastus kilpaillaan sarjoissa H/D 21, H/D 20 ja H/D17 (katsastetaan H/D20 EM-kisoihin). Nämä seikat on pyritty huomioimaan siten, että kummastakin kilpailusta muodostuu ohjeaikojen mukainen suoritus. Matkojen luonne on haettu esiin tarjoamalla kumpaankin kilpailuun omaa, tyypillistä maastonosaa.
Sprintissä pyöräsuunnistajat haastetaan nopeaan päätöksentekoon osin rakennetussa taajamaympäristössä. Sujuvuus on valttia etenemisessä.
Huomioittehan kilpailualueella liikkuessanne kielletyt alueet ja ylitätte kielletyksi merkityn tien vain sallituista kohdista. Pääsemme siten kaikki mukavammalla mielellä iltapäivän kilpailuun. Päämäärätön ryntäily ei katuosuuksilla johda hyvään lopputulokseen.
Keskimatkan kilpailu käydään hyväpohjaisessa harjumaastossa, jossa korkeuserot on syytä huomioida reitinvalintoja tehdessä. Kirkkoharjuun suoritettu metsänhoitotyö mahdollistaa hyvän näkyvyyden. Metsäkoneen jättämiä jälkiä pitkin voi tarvittaessa hallitusti oikoa, mutta hakkuujätettä niiltä löytyy yllättävän paljon.
Kartoituksessa ja urakuvauksessa on lumien sulettua tehty vauhdikasta ajoa tukeva linjaus: vain kunnon pohjautuneet urat on kuvattu kartalle. Kartanvaihdoilla lisätään haastetta hektiseen reitin suunnitteluvaiheeseen. Mittakaavojen toivotaan auttavan erityisesti nuoria ja ikäsarjoja havaitsemaan oleelliset kohteet. Jokaiselle osallistujalle toivotaan onnistumisen hetkiä kisaradoilla.
Antoisaa kilpailupäivää pyöräsuunnistajille,
ratamestarit Katri Niittymäki ja Marko Bonden